Olin 13-vuotias, kun sairastuin anoreksiaan*. Painoin alimmillani 35 kiloa ja tein kuolemaa. Kehossani ei ollut enää yhtään rasvaa, vaan sairaus imi tarvitsevansa energian lihaksista ja sisäelimistä niitä samalla tuhoten, minkä vuoksi kehoani särki kauttaaltaan koko ajan. En kuitenkaan halunnut mennä hoitoon, koska pienellä paikkakunnalla pelkäsin leimautuvani loppuiäkseni. Halusin suojella itseäni sekä läheisiäni häpeältä. Pelkäsin myös, että hoidossa minulta vietäisiin kontrolli omaan elämääni ja joutuisin yhteiskunnan ulkopuolelle, kun koulusta valmistuminen kärsisi. Yritin sen vuoksi selviytyä yksin. Silloin paloin ensimmäistä kertaa loppuun. En pelännyt kuolemaa, vaan elämää.

Hämmennyin taannoin, kun Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentier kertoi kirjassa "Kognitiivinen psykoterapia", että anoreksiaan sairastunut henkilö "saattaa pelätä joutuvansa [terveenä] osaksi harmaata, tavallista ihmismassaa, jonka seassa jää yksin ja vaille huomiota." (LÄHDE) Tämä saattaa pitää paikkansa joidenkin sairastuneiden kohdalla, mutta kuvaus on kaukana siitä todellisuudesta, minkä itse sairastuneena teininä elin. Se sai minut miettimään syömishäiriöni taustalla vaikuttavia syitä tarkemmin. En itse koe sairastuneeni hakeakseni huomiota, vaan anorektikkona sain mielestäni aivan liikaa huomiota ja arvostelevia katseita, mikä ahdisti entisestään, kun olisin vain halunnut elää täydellisesti kontrolloitua elämääni rauhassa. Sosiaalisten tilanteiden pelko vainosikin minua vielä pitkään, koska uskoin aina tulevani kehoni osalta arvostelluksi -vaikka näin ei olisi ollutkaan.

Esittelen seuraavassa omia havaintoja syömishäiriöiden taustatekijöistä. Syitä voi olla muitakin henkilön tilanteesta riippuen.

1. Ympäristön muutos

Syömishäiriön laukaisevana tekijänä voi olla jokin dramaattinen ympäristön muutos, joka aiheuttaa hätää, huolta ja hallinnan menettämisen pelkoa. Kyseessä voi olla esimerkiksi epämieluisa muutto toiselle paikkakunnalle, yllättävä irtisanominen tai vastentahtoinen parisuhteen päättyminen.

Itselläni ympäristön muutoksena toimi yläasteen aloittaminen suuremmassa koulussa "kirkonkylällä". Ala-asteen sain viettää pienessä koulussa, jossa oli tuttu kaveripiiri ja opettajat, joiden silmissä olin mallioppilas. Uudessa koulussa minun piti rakentaa suhteet ja opiskelija-identiteetti uudestaan, mikä jännitti, loi epävarmuutta ja lisäsi turvattomuutta.

2. Kehon muutos

Kehon muutos voi toimia myös syömishäiriön laukaisevana tekijänä. Joillakin lihominen voi johtaa sairaalloiseen laihdutus-ahmimiskierteeseen, josta ulos pääsemiseen voi mennä monia vuosia. Nyky-yhteiskunnassa on varsin tiukat määritelmät täydelliselle keholle, kun kehon muokkaaminen on lähes kaikille mahdollista, "jos vain riittävästi yrittää". Erilaiset kauneusoperaatiot ovat radikaalisti lisääntyneet normaalin ikääntymisen estämiseksi. Moni kokee tulevansa oman kehon osalta tuomituksi, minkä vuoksi peräänkuulutetaan sitä, että jokaisella tulisi olla oikeus kehorauhaan -oli se minkälainen tahansa.

Itse koin teini-ikäisyyteen kuuluvat kehon muutokset ahdistavina -varsinkin kun kehityin hiukan parasta ystävääni nopeammin. Olin vain astetta muodokkaampi, mutta silloin ero tuntui paljon suuremmalta. Aloin myös uskoa, että ystäväni voitti minut aina urheilukisoissa, koska olin häntä lihavampi. Kilpailuhenkisenä ihmisenä koin sen hyvin tuskallisena. Olin kyllästynyt häviämään.

3. Ulkonäön kritisointi

Koulussa pojat saattoivat vitsailla ja hyvin suorasukaisesti kommentoida muuttunutta kehoani, mikä tuntui nöyryyttävältä. Olisin halunnut, ettei kukaan huomaa kehossani tapahtuvia muutoksia, joita oli itsekin vaikea hyväksyä. Viimeinen niitti oli, kun parhaan ystäväni isä vinoili minulle, että "sullakin on näköjään jo alkanut rinnat kasvamaan". Vaikka hän ei varsinaisesti kritisoinut ulkonäköäni, tuntui kommentointi asiattomalta, loukkaavalta ja hyvin ahdistavalta. Olisin halunnut vajota maan alle ja piilottaa kehoni muiden katseilta. Silloin päätin aloittaa laihduttamisen, jotta mukautuisin paremmin muiden joukkoon, eikä kehoni saisi ylimääräistä huomiota.

Monille muillekin syömishäiriöisille ulkonäön ja kehon kritisoinnin kohteeksi joutuminen voi toimia laukaisevana tekijänä, jolloin omaa kehoa lähdetään pakonomaisesti muokkaamaan -usein ääriliikunnalla tai laihduttamalla. Sen vuoksi osa asiantuntijoista pitää laihduttamista ja tiukkoja laihdutuskuureja epäterveellisinä, koska ne voivat vääristää ihmisen suhdetta normaaliin syömiseen pitkäksi aikaa.

4. Tuskalliset tunteet

Uskon, että syömishäiriöni lopulta laukesi, koska en sietänyt edellä mainittujen tapahtumien herättämiä epämieluisia tunteita, vaan halusin lähteä hallitsemaan niitä. Nälkä aiheuttaa kehossa jatkuvaa kipua, mutta samalla se myös vie huomion pois sisäisestä kivusta. Kun on tiukka fyysinen tavoite, ei joudu käsittelemään sisäisiä mielen haasteita. Kehon ja ympäristön muutosten aiheuttama epävarmuus, pelko, riittämättömyys, itseinho ja häpeä olivat liian vaikeita tunteita teinille käsitellä. Uskoin, että laihduttamalla minusta tulisi vahvempi, hyväksytympi ja parempi ihminen, joka ei joutuisi kokemaan niin paljon ikäviä tunteita.

5. Emotionaalinen yksinäisyys

Lapsuudessani ei juurikaan tunteista puhuttu, kuten aikakaudelle oli tyypillistä. Koin usein jääväni omien ikävien tunteiden kanssa yksin. Opin olemaan kiltti kympintyttö, joka miellytti muita, tukahdutti tunteensa ja asetti omat tarpeensa sivuun. Ajattelin, ettei niillä ollut merkitystä. Emotionaalinen yksinäisyys voi kokemukseni mukaan olla vaikuttamassa myös syömishäiriön taustalla, koska syöminen on keino säädellä omia tunteita. Jos ei lapsuudessa ole tullut kohdatuksi kaikkine tunteineen, ei ole yleensä myöskään oppinut käsittelemään vaikeita tunteita, jolloin alttius syömishäiriöihin voi kasvaa.

Tunnesyömisessä haetaan lohtua ja pikaista mielihyvää, jolloin turrutetaan ikävät tunteet syömällä. Saman asian voi ajaa myös täysi syömättömyys, jolloin itseään kieltää nauttimasta ruuasta, koska "ei ansaitse sitä". Syömishäiriöinen henkilö saattaa kokea ansaitsevansa ikävät tunteet, koska on niin huono ja merkityksetön ihminen. Tällöin syömättömyydestä tulee keino rangaista itseä ja kompensoida omaa huonommuutta, sillä "Jos pystyn olemaan syömättä, en ole niin huono ihminen, vaan minussa on edes jotain hyvää -luonteenlujuuteni". Laihtuminen voi tuoda mukanaan myös positiivista palautetta ja suuria onnistumisentunteita, joilla omaa vaillinaisuuttaan pyrkii epätoivoisesti korjaamaan.

6. Täydellisyyden tavoittelu

Jos on tottunut saamaan positiivista palautetta ympäristöltään vain, kun oma suoritus on täydellistä, ruokkii tämä perfektionistista käyttäytymistä. Ihminen haluaa olla hyvä ja hyväksytty, jolloin hän on valmis tekemään melkein mitä vaan saadakseen positiivista vahvistusta. Perfektionistille ei riitä, että hän suoriutuu erinomaisesti koulussa, töissä ja harrastuksissa, vaan elämän tulee kokonaisuudessaan olla täydellistä -myös syömisen. Kun täydellisyydentavoittelu menee yli, ei henkilö salli itselleen minkäänlaisia virheitä, epäonnistumisia tai lipsumisia. Tällainen käyttäytyminen altistaa helposti myös syömishäiriöihin, sillä silloin alkuperäisenä ajatuksena on usein saavuttaa täydellinen keho ja täydellinen syöminen. Jos henkilö ei tässä kuitenkaan aina onnistu, rankaisee hän helposti itseään totaalikielloilla tai syömättömyydellä, mikä johtaa nopeasti syömishäiriökierteeseen.

Itsekin koin, että mitä enemmän täydellisyyttäni teininä uhattiin, sitä enemmän yritin pitää siitä kiinni ja työskennellä sitä kohti, koska oma identiteettini oli rakentunut perfektionismille. Luulin, että vain täydellisenä kelpaan itselleni ja muille, mikä johti lopulta myös täydellisen syömisen tavoitteluun. Vähitellen pienensin määriä ja kokeilin, että kuinka vähällä selviän, mikä kohotti samalla myös itsetuntoani. Luulin, että tiukka itsekuri vaikutti suoraan siihen, kuinka vahvana minut ja mieleni nähtiin sekä kuinka hyvin selviytyisin vastoinkäymisistä. Onhan vallalla käsitys, että ihminen on heikko, jos hänellä ei ole itsekuria.

7. Suorituspaineet

Täydellisyyden tavoittelullani oli suora yhteys myös vallalla oleviin suorituspaineisiin. Olin rakentanut itselleni menestyjän identiteetin, josta oli vaikea päästää irti, vaikka sairastuin vakavasti. Suorituspaineet johtivat jatkuvaan stressiin, mikä lisäsi syömisen kontrollointia. Uskoin myös, että sairastuminen oli omaa syytäni, joten yritin suorittamisella varmistaa, etten pilaisi elämääni kokonaan. Pakkomielle olla paras kaikilla osa-alueilla johti pakonomaiseen suorittamiseen, josta oli kaikin puolin ilo, onni ja autuus kaukana. Kuvittelin, että elämässä on tärkeintä aina tehdä parhaansa ja antaa kaikkensa -vain siten voi elämässä menestyä. Opin sivuuttamaan omat aidot tunteeni ja tarpeeni. Keskityin vain suorittamiseen. Periksiantaminen ei tullut minulle kuulonkaan. Uskon, että koulussa ja harrastuksissa menestyminen ylläpitivät minulla myös sitä illuusiota, että en ollut niin sairas, kuin minulle sanottiin.

Jos yhteiskunta ei asettaisi nuorille niin paljon menestymiseen liittyviä paineita, uskon, että se suojelisi heitä sairaalloiselta suorittamiskulttuurilta ja sitä kautta myös syömishäiriöiltä. Kun ihmisiä arvostellaan ja arvotetaan jo pienestä pitäen, oppivat he olevansa hyväksyttyjä vain tietyillä mittareilla. Olisi tärkeää opettaa, että vähempikin riittää ja elämästä saa myös nauttia. Hyvä elämä ei ole pelkkää suorittamista, työntekoa ja velvollisuuksia.

8. Laihuuden ihannointi

Olen miettinyt, että jos laihuutta ei niin paljon ihannoitaisi yhteiskunnassamme, niin olisiko meillä lainkaan syömishäiriöitä. Media syöttää (varsinkin naisille) toistuvasti vinkkejä siitä, miten pudotat helposti 10 kiloa ja miten peität kilosi erilaisilla vaatteilla, "koska eihän kilot saa näkyä". Ihannevartalon määritelmä on länsimaisessa kulttuurissa varsin kapea. Olet älykäs, kaunis ja taitava vain tietynkokoisena. Tuntuu, että mitä vaikeampaa jonkin asian saavuttaminen on, sitä enemmän sitä ihannoidaan. Kun ruuasta kieltäytyminen yltäkylläisyyden keskellä on vaikeinta, sitä pidetään saavutuksena. Afrikassa puolestaan reheviä naisia arvostetaan eniten, koska riittävän ravinnon saaminen ei ole itsestäänselvyys ja kertoo paremmasta asemasta sekä varallisuudesta, johon kaikilla ei ole mahdollisuutta.

Laihuuden ihannointi vaikutti merkittävästi myös omaan sairastumiseeni. En teininä osannut ajatella, että kehoni muuttuminen oli luonnollista, eikä se määrittelisi minua ihmisenä. Halusin niin kovasti sopeutua joukkoon ja herättää mahdollisimman vähän huomiota. Halusin kehorauhaa, jonka uskoin saavuttavani laihduttamalla.

9. Sopeutuminen

Kuten aiemmin kerroin, niin koin elämässäni merkittäviä muutoksia, joita oli vaikea käsitellä. Vaikeus sopeutua yllättäviin muutoksiin tai kriiseihin voikin mielestäni laukaista syömishäiriön. Kun työkalurepertuaarissa ei ole muita keinoja käsitellä muutosta, voi sitä yrittää hallita itseään hallitsemalla. Laihtumisesta saatu positiivinen palaute luo uskoa ja toivoa kaiken negatiivisen keskelle. Vähitellen tähän onnistumisentunteeseen jää koukkuun ja laihtumisesta on vaikea päästää irti, koska pelko lihomisesta ja siihen liittyvästä negatiivisesta arvostelusta pelottaa.

10. Kontrollin tarve

Vaikka teini-ikäni aikaan jo mediassa puhuttiin syömishäiriöistä, olin yläasteella ensimmäinen, joka tiettävästi sairastui anoreksiaan. Yritin epätoivoisesti hakea apua kouluterveydenhoitajalta, joka antoi minulle kuvan lautasmallista ja toivotti tsemppiä. Vaikka syömishäiriö ilmenee syömisen ongelmana, ei kyse ole vain syömisestä, vaan tunneongelmasta. Parantuakseen pitäisi tilalle saada jotain parempia keinoja käsitellä ikäviä tunteita ja sopeutua yllättäviin muutoksiin tai vastoinkäymisiin.

Kukaan ei ajattele, että "haluan hallita elämääni, joten sairastunpa syömishäiriöön". Ei, vaan syömisen liian tiukka kontrollointi voi johtaa syömishäiriöön. Kun elämä heittelehtii ja ajautuu kaaokseen, voi syömisen rajoittaminen tuntua helpolta keinolta lisätä hallinnantunnetta ja vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Valitettavasti syömishäiriö kuitenkin lopulta johtaa elämänhallinnan menettämiseen, koska arki ja ajatukset pyörivät vain syömisen ympärillä. Näin kävi minullekin. Kuin ihmeen kaupalla selvisin yläasteesta aikataulun mukaisesti huippuarvo- sanoin, vaikka olin täysin romuna, loppuunpalanut ja syvästi masentunut.

Lopuksi

Vaikka tarkastelin tässä aihetta anoreksian kautta, voi nämä syyt mielestäni olla laukaisevina tekijöinä myös muissa syömishäiriöissä, kuten bulimiassa, ahmimishäiriössä ja ortoreksiassa**. Anoreksian jälkeen sairastuin myös näihin syömishäiriön muotoihin, minkä vuoksi sairastelu kesti kohdallani vielä seuraavat 20 vuotta. Vasta kognitiivisen terapian avulla opin ymmärtämään itseäni sekä sairauksiani ja löysin keinot niiden selättämiseksi. Haluankin kannustaa kaikkia hakemaan apua mahdollisimman pian, ennen kuin syömishäiriö syvenee, sillä sitä helpompi ja nopeampi sitä on myös hoitaa. Älä yritä selviytyä yksin ilman ammattiapua, kuten minä tein -se vain johtaa pitkittyneeseen ahdinkoon.

Jos sinä kaipaat apua oman syömishäiriösi kanssa, autan sinua mielelläni! Tiedän, miten vaikeaa sen kanssa on elää ja tiedän, miten siitä pääsee eroon.

❤️ Erja

Ps. Muistutuksena myös, että suosittu työkirja "Apua ahmintaan 4 viikossa" on vielä myynnissä edulliseen hintaan verkkokaupassa --> siirry verkkokauppaan

LÄHDE: Kognitiivinen psykoterapia, Duodecim 2020, (toim.) Kähkönen, Karila, Koivisto, Holmberg

* Anoreksia = laihuushäiriö, jossa henkilöllä on pakonomainen tarve laihduttaa

** Ortoreksia = syömishäiriö, jossa henkilöllä on pakonomainen tarve syödä yltiöterveellisesti